sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Blogihiljaisuuden päätös / Minimoi


On kulunut jo tovi, kun olen viimeksi kirjoitellut.
Paljon on ollut postaus-aiheita mielessä, mutta kirjoittaminen on jäänyt. 

Niin nopsaan kului äitiysloma, vanhempainvapaa sekä kotiäiteily. Aivan liian nopsaan.

Laitan myöhemmin ajatuksia kuluneesta vuodesta, mutta nyt asiaan joka innosti minut kirjoittamaan.

Eli vaasalaisen bloggaajan, Johanna Koon, LÖYTÖ-blogissa on tällä hetkellä menossa "Minimoi"-peli. Tässä linkki blogiin http://ekojohanna.blogspot.fi/2015/09/loyto-minimoipeli-syyskuun-ensimmainen.html?m=1

Tarkoitus on siis osallistua kodin turhan krääsän vähentämiseen. Toki ei ole tarkoitus heittää hyvää tavaraa roskiin vaan kierrättää mahdollisimman pitkälle. 

En huomannut ottaa kuvia ensimmäisinä päivinä, mutta päivänä 1 poistin vanhentuneen kasvorasvapurkin (avattu noin 3-4 v sitten..?). 
Päivänä 2 poistin kaksi kappaletta (?!?) silmänympärysvoidetta sekä Acorellen vahaliuskoja, jotka olivat ihan kuivuneet :(

Päivänä 3 lähti 2 pakettia helmiä pakolaiskeskuksen keräykseen sekä pussukka huovutusvillaa päiväkodin askarteluihin. 



Päivänä 4 lähti poikasen sortsit.. Mihin nämä laittaisin näin ennen talvea? :O



Päivänä 5 lähti poikasen vaatteita (yökkärit), pehmolelu, hyttyssuoja, toppatöppöset pakolaiskeräykseen.



Päivänä 6 oli vuorossa farkut, pitsiliivi, teeppari, uimashortsit, mekko sekä vessan hyllyllä lojunut kasvovesi. Vaatteet menevät pakolaiskeräykseen, kasvovesi roskikseen.



Tästä on hyvä jatkaa!

Onko kyseinen haaste sinulle tuttu? Oletko kokeillut? Miltä tuntui? 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista <3