sunnuntai 3. elokuuta 2014

Syöpä on ruma sana

Syöpä, se koskettaa monia. Joka 3. suomalainen sairastuu syöpään. Se on aika usea. 

Kun sairastuu syöpään, koko elämä tekee voltin. Elämältä häviää pohja, elämä ei ole enää kiva seikkailu, elämä ei kannattelekaan. 
Syöpä ei ole vain sairastuneen taakka, suru tai kokemus. 
Se koskettaa perheenjäseniä, ystäviä, tuttuja, työkavereita. Puolison ystäviä, tuttuja. Lasten koulukavereita, opettajia, tarhantätejä, perhepäivähoitajia.

Sairastuessaan käy läpi monia kysymyksiä, yksi niistä on "miksi minä?". Jossain vaiheessa tulee "mitä pahaa olen tehnyt, että olen ansainnut tämän?" tai "mikä oli väärä valinta, mitä olisin voinut tehdä toisin?". Myöhemmin saattaa tulla kapina "paskat koko taudista, elän kuin viimeistä päivää".. Ja vaiheet etenevät. 

Tulee tarvittavat hoidot, hoitojen haittavaikutukset. Niistä rämmitään läpi. 

Elämä jatkuu, jossain vaiheessa syöpä ei ole päivittäin mielessä. Eikä edes viikottain tai kuukausittain. Pelko häviää, alkaa luottamaan elämään, lupaa itselle ettei valita turhasta.. Kunnes huomaa olevansa samanlainen valittaja/narisija/tyytymätön kuin ennen sairastumista. Ja hyvä niin, sillä se on merkki sisäisestä kasvusta. 

Sitten tulee kontrolli, sitä edeltävät tutkimukset. Tutkimuksissa tarkkailee hoitajien, lääkäreiden kasvoja, ilmeitä, eleitä, silmiä. Onko jotain hullusti? Onko kaikki hyvin?
Vastaanotolla sama juttu. 
Kunnes saa sulkea oven, huokaista helpotuksesta.

Elämä jatkuu. Välillä tulee oireita. Selkää jomottaa; onko syöpä levinnyt luustoon? 
Kylkeä jomottaa; onko se nyt maksassa?
Päätä huimaa; ihan varmasti päässä on tautia!
Rintakehällä on näppyjä; nyt on jo ihomuutoksia?!
Pelko käy mielessä, mutta oireiden mentyä ohi ne unohtuvat. 

Vuodet kuluvat, kaikki sujuu hyvin. Elämä jatkuu, elämä kantaa.

Jonain päivänä kuulee Ystävästä, lähiomaisesta, tuttavasta, työkaverista, opettajasta, naapurista, joka on sairastunut syöpään. 
Syöpä on taas läsnä.

Syöpä on paska.

Kuva Gustavsborgin rannalta, hetkenä jolloin syöpä ei ollut mielessä 

8 kommenttia:

  1. En tiedä mitä kommentoisin mutta tämä kosketti syvältä! T. Stiina

    VastaaPoista
  2. Syöpä on inhottavan oksettava sana. Hyi. Te sen sijaan ootte ihania!! <3

    VastaaPoista
  3. <3 Olet ihana! Mä pelkään syöpää! Mä pelkään oikeastaan kaikkea, mutta varsinkin syöpää. Yäk! Pysytään terveinä!

    VastaaPoista
  4. Syöpä on paskista paskin. Vuoden sisällä yksi kuollut aggressiiviseen paksusuolensyöpään, toinen parantunut samasta syövästä.,äidilläni todettiin melanooman esiaste..pelko perseessä,mitä seuraavaksi.

    Tanya

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon pahoillani, Tanya.
      Syöpä tosiaan koskettaa niin montaa muutakin kuin vain sairastunutta.
      Ei kuitenkaan kannata antaa pelolle valtaa vaan yrittää elää ja nauttia elämästä. Välillä se on helpompaa, välillä vaikeampaa.

      Hyvää jatkoa sinulle <3

      Poista

Kiitos kommentista <3