maanantai 23. syyskuuta 2013

Cheerleading <3

Vähän iloisempiin asioihin..

Niin, 11-vuotias tyttäreni on harrastanut cheerleadingiä neljän vuoden ajan. Aluksi oli hankalaa löytää mieleinen, liikunnallinen harrastus. Kokeilimme liikunta-leikkikoulua, balettia, judoa.. Mikään näistä ei kolahtanut. 
Jostain sain ajatuksen cheerleadingista ja ajattelin googlettaa, josko Vaasassa olisi cheerleading-seuraa. Ja olihan se, West Coast Vikings Cheerleaders. Tytär aloitti alkeis-minien Lithium-joukkueessa, jossa löysi heti paikkansa. Innostusta ja motivaatiota löytyi heti ja edelleen samalla innolla mennään. 
Nyt Tytsä on edistyneiden minien joukkueessa Quicksilvereissä jo toista vuotta. QS on kilpajoukkue, jolla on nyt syksyn aikana tulossa kahdet kisat, kuten viime syksynäkin. 


Olin viime vuonna huoltajana mukana kisoissa enkä voi edes sanoin kuvailla, kuinka ihanaa siellä tyttöjen seurassa olikaan! Tytöt olivat niin täynnä kuhinaa, jännitystä ja elämää! Kaikki olivat toistensa kavereita ja ihana ryhmä- ja joukkuehenki kannatteli kaikkia, vaikka kaikki eivät olleet samoista joukkueista vaikka samasta seurasta olivatkin!


(Kuvanlaatu on mitä on)

Kaikissa näytöksissä ja kisoissa olen ollut mukana kannustamassa joukkueita kyynelsilmin, kun olen ollut niin liikuttunut siitä, kuinka taitavia tytöt ja naiset ovat. 

Toivoin pitkään, että myös meille "varttuneemmillekin" muodostettaisiin joukkue ja odotus palkittiin viime syksynä, kun saatiin valmentajat ja salivuoro koululta. Joukkueen nimi on Rust ja meitä oli aluksi vain muutama harrastaja, mutta nyt ryhmämme on kasvanut niin, että meitä on jo 12 harrastajaa! Nyt pystymme tekemään vaikeampia temppuja ja syksyn myötä olemme saaneet joukkoomme erittäin innostuneita ja motivoitineita harrastajia. Hienoa!
Valmentajat jaksavat tsempata ja kannustaa meitä välillä kaakattaviakin akkoja :D

Kuva ensimmäisistä stuntista.. Jännittävää!

Taidot karttuvat :)

Treeneistä viime keväältä 

Seuran kevätnäytöksestä, meidän ensi esiintyminen :)
Hauskaa oli!

Jatkan myöhemmin aiheesta lisää.. Saa kysyä, kerron mielelläni lisää tästä ihanasta lajista :)

6 kommenttia:

  1. Cheerleading on ollut kyllä hauskin laji missä olen ollut mukana! Ilmotelkaa koska esiinnytte jossain. Yritän tulla katsomaan teitä!! Miss you all!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot varmasti tervetullut vierailevaksi tähdeksi treeneihimme, jos oot Vaasan suunnalla <3
      Ja jos me tehdään debyytti, niin ilmoitellaan kyllä ;)

      Poista
    2. Hianoa!! Sitä odotellessa :)
      Meidän visiitit on ollut niin lyhyitä Vaasassa, etten ole ehtinyt treeneihin :/ Onko ne muuten lauantaina vai sunnuntaina nykyään?

      Poista
    3. Oho, mun vastaus on unohtunut.. Pahoittelen!

      Niin, treenit on lauantaisin :)

      Poista
  2. Hauska huomata et sä oot alottanu liikuntablogin samoihin aikoihin ku mä :) T. Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta?

      Pitääpä käydä lukemassa :)
      Mä olen vain ollut aika laiska kirjoittaja ..

      Poista

Kiitos kommentista <3